Syksyisiä kuvia

 Mikä / mitkä olivat teidän lempparinne?

Larma 20.11

Tämä postaus tulee nyt muutaman viikon viiveellä, sillä en ole ehtinyt juuri tietokoneelle istahtaa. Maanantai-illalla saavuin takaisin Suomeen Ruotsista, minkä jälkeen olen tehnyt koulutehtäviä sekä eilen olin koko päivän Helsingissä muun muassa Studia-messuilla. Nyt torstaina kello kahdeksan illalla olen vihdoin kotona pitkän päivän jälkeen, joten ajattelin kertoa pikaisesti parin viikon takaisesta koulutuuppailusta Laurin kanssa. 

"Katonny kuin kamalan hirvittävä puska tuossa edessämme on?! Pakko puhista ainakin viiteen kertaan ihan varmuudeksi."

"Okei ehkä mä voin vähän relata näin."

Päivästä tai ratsastuksesta en kovinkaan paljoa enää muista, mutta onneksi video on suhteellisen kattava. Muistan vain sen, kuinka vaikeaa itselläni oli istua harjoitusravissa ja pitää jalat siististi paikoillaan, sillä kenkieni pohjissa oli valtavasti hiekkaa, mistä johtuen jalustimet eivät pysyneet millään jaloissa. Noista videoista sen näkeekin aika selkeästi, miten vaivalla yritän pitää jalan paikoillaan pitäen silti painoa jalustimilla. En kuitenkaan halunnut päästää itseäni helpolla keventämällä, joten hammasta purren pidin peppuni penkissä. Laukassa olikin jo helpompi istua ja siinä Lauri oli yllättävän kivan tuntuinen! Yritin muutamat surkeat laukanvaihdot tehdä, mutta tuo eläin tykkäsi käyttää osaamattomuuttani hyväkseen ja vaihtoi ristille tai pudotti kokonaan raviin. Ehkä minä vielä joskus!

Meinasi kuskilta loppua kunto kesken, ainakin naamasta päätellen.

"Kato näääin ne hurjat tikut ylitetään Lare style!"

Ravissa ja laukassa ylitin myös yksittäistä puomia, mikä oli jätetty sopivasti maahan. Siitä Lauri vasta innostui ja välillä oikein hypähti sen yli! Sen jälkeen virtaa oli taas liikkua itse eteenpäin puolen kierroksen verran, haha :D Loppujen lopuksi ratsastin kentällä vähän päälle puolen tunnin verran, jonka jälkeen päätettiin Emman ja Sannin kanssa käydä läheisellä pellolla räpsimässä mukavan syystunnelmaisia kuvia. Kyllä meistäkin saatiin yllättävän kivoja kuvia, vaikkei tuo ruuna mikään poseerauksen maailmanmestari olekaan! Niitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

Vieläkään en ole keksinyt keinoa sille, miten estää tuon huovan valuminen taakse...

Viivin jouluperinteet

Nyt se on täällä, nimittäin joulukuu ja vuoden viimeinen kuukausi! Yritän tänä vuonna panostaa tämän kuukauden ajan blogin sisältöön entistä enemmän, vaikka varsinaista joulukalenteria en toteutakkaan. Saa nähdä, miten hyvin tulen onnistumaan! Muistakaa ehdottaa mieleisiänne postausideoita ja muita mietteitä, niin yritän parhaani mukaan toteuttaa niitä ja pitää blogin teeman mukaisena joulukuun ajan. Toivottavasti tulette viihtymään!

___________________

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi ajattelin kertoa teille hieman omista jouluperinteistäni. En ole ollenkaan kaavoihin kangistunutta sorttia, joten joka vuosi joulukuu on osaltani aina hieman erilainen. Jouluaattojakin on tullut vietettyä niin Ruotsissa, Suomessa perheen kanssa kuin Kanarian saarillakin. Vaikka pidän tästä vaihtelevuudesta ja perinteiden rikkomisista, on kuitenkin muutamia asioita, jotka toistuvat vuosittain joulun lähestyessä. Kerrompas teille niistä hieman.

Jouluherkkujen leipominen

Varsinkin joulupipareiden leipominen kuuluu vahvasti jokavuotiseen traditiooni! Jo marraskuulta alkaen alan haaveilemaan aina niin ihanista pipareista, joiden lumoava tuoksu valtaa koko talon ja saa vatsanpohjassa nipistelemään. Vielä muutama vuosi sitten rakentelin ihan urakalla piparkakkutalojakin, joita en loppujenlopuksi raaskinutkaan syödä ja ne säilyivät pitkälle kevääseen asti. Nykyisin olen luopunut talojen rakentelusta ja keskityn leipomaan vain pienempiä, nopeasti syötäviä keksejä.

Myös joulutortuista pidän valtavasti! Niitä on tullut hieman harvemmin leivottua, mutta jouluisin tulee yleensä pari pellillistä tehtyä. Joulutorttujen päälle pistän aina luumuhilloa, mitkään muut variaatiot eivät tule kuuloonkaan! Ne ovat niitä aitoja ja alkuperäisiä.

Joululaulujen kuunteleminen

Tämä tapa ei taida olla kenellekkään vähäänkään joulua odottavalle ihmiselle vieras. Joululaulut raikaavat Spotifystä jo joulukuun ensimmäiseltä viikolta alkaen niin kauan, kunnes osaan vähintään kaikki kappaleet väärinpäin ulkoa. Tätä renkutusta jatkuu parhaimmillaan tammikuun viimisille viikoille asti, jonka jälkeen perheenjäsenet ovat jo korviaan myöten täynnä joulua. Mutta minkäs sille voi kun laulut ovat niin tarttuvia!

Joulukalenteri

Tämä kapistus ei liene kenellekkään uusi juttu. Joka vuosi keittiön pöydän valtaa lukuisat joulukalenterit, joita löytyy niin suklaisena kuin ihan perinteisinä paperisina. Edellisinä vuosina olen aamuisin avannut parhaimmillaan kuuden eri kalenterin luukut... Viime vuonna taisin kasvaa henkisesti uudelle tasolle ja omistin vain yhden paperisen kalenterin. Tänä vuonna aijon kuitenkin hommata kaveriksi suklaisen kalenterin, yksinäinen paperikalenteri oli kovin tylsä! Tämä perinne on hyvin vahva minussa, ja taidan noita kalentereja availla vielä viisikymppisenäkin ;)

Luistelu

Luistelua olen harrastanut jo lähemmäs 14 vuotta, joten arvattavasti se kuuluu myös joulun viettooni. Kun vakavemmat treenit jäävät kuukaudeksi tauolle, pakkaan kassini ja suuntaan lähimmäiselle ulkojäälle luistelemaan. Yksin en ulkojäällä kovinkaan hyvin viihdy, joten kavereita tulee aina raahattua seuraksi. Tänä vuonna ensimmäistä kertaan varmaan kymmeneen vuoteen 500 metrin päähän omasta kodistani jäädytetään pieni luistelukenttä, joka varmasti tulee kovaan käyttöön. Nyt pääsen todella helposti ja myös yksin harjoittelemaan hyppyjä ja piruetteja!

Glögin juonti

Tämä kuuluu samaan kategoriaan jouluherkkujen nauttimisen kanssa. Lämmin glögi muutamalla mantelilla höystettynä ja pipareiden kanssa nautittuna on ihan ykkösherkkuani! Punainen glögi lämmittää mieltä ja sisintä ihan kirjaimellisestikkin ja tämä yhdistettynä lämpimiin villasukkiin ja hyvään Netflix-sarjaan on täydellisyyden perikuva.

Jouluruokien nauttiminen

Helpompaa olisi melkein ollut yhdistää kaikki ruokaperinteet saman otsikon alle... :D Mutta ruoka on hyvää ja se kuuluu suuresti joulunviettooni! Kaikki ansaitsevat siis oman otsikonsa. Jouluruuista ehdottomia lemppareitani ovat erilaiset laatikot, joista perunalaatikko vie voiton. Toisena tulee joulukinkku, jota tulee ahmittua joka vuosi aivan yhtä paljon. Yleensä meidän joulupöytä tursuaa ties minkälaisia herkkua, mutta tällainen nirppanokka tyytyy vain pieneen osaan siitä. Meidän ruokalistamme koostuu yleensä jopa parin viikon ajan erilaisista laatikoista ja muista herkuista ja joulun jälkeen ruoka alkaa tulla jo korvistakin ulos. Vuoden verran sitä sitten taas odottelee vesi kielellä...

Jouluruokiin kuuluu siis suolaisten lisäksi kaikki edellä mainutut leivokset sekä suklaakonvehdit! Suklaansyönti tuuppaa kasvamaan jouluisin eksponentiaalisesti, jota kadutaankin seuraavat pari kuukautta liikakiloja surutellessa. Hetken nautinto huulilla on ikuisuuden vaiva lanteilla vai miten se meni...


Löytyikö tältä listalta jotain teille tuttuja jouluperinteitä? Miten te aijotte tänä vuonna viettää joulua?

Laurin kuulumisia

Viimeisimmästä Lauri-aiheisesta postauksesta onkin jo aikaa! Tässä välissä ollaan ehditty koulutuuppailemaan kentällä, maastoiltu sekä tuuppailtu hieman lisää. Ihana Emma on raahautunut tallille kanssani ja räpsinyt meistä paljon kuvia. Vaikka illat ovat jo kovin nopeasti pimenemään päin, tulee alkutunnista vielä ihan siedettävää materiaalia. Onneksi hirveän kylmä ei ole vielä ollut, joten ollaan paksukarva-Laurin kanssa pärjätty hienosti ulkona vähän myöhemminkin illalla!

Valitettavasti en muista enää kovinkaan tarkasti, mitä kolme viikkoa sitten treenasin Laurin kanssa, mutta taisin tehdä muutamia väistöjä käynnissä sekä ravissa ja pyörittää laukkaa hieman normaalia enemmän ympyröillä. Tätä kertaa ennen olinkin kertonut, miten se oli alkanut tahdittaa takapäällään lopputunnista, mutta omistajan mukaan se on täysin harmitonta ja kuuluu vanhuudenvaivoihin. Myös tällä kertaa Lauri teki sitä mutta aloitti jo alkutunnista. Hetken pohdittiin Emman kanssa, mitä tekisimme, mutta päätettiin jatkaa varovaisesti ravissa ja katsoa miten käy. Aavistuksemme osuivat oikeaan ja tahdittaminen loppui hevosen vertyessä. Loppuajan Lauri olikin oikein mukava ja miellyttävä ratsastaa eikä liikkeessä ollut mitään vikaa. Tallissa hoidin kuitenkin jalat vielä ekstratarkasti ja heitin viltin päälle, jottei ruunan lihakset menisi hikoilun jälkeen jumiin.

Epätoivoinen yritys ratsastaa ravia eteen... mutta kyllä se ainakin parin askeleen ajaksi!

Nyt on Laurikin saanut ihan omat esittelysivunsa! Muutenkin päivitin blogin sivuja ajankohtaisempaan ja selkeämpään suuntaan, joten käykää ihmeessä kurkkaamassa! Tästä ruunasta on tulossa vielä toinen postaus viimeviikon treenistä, kunhan vain saan videot itselleni.

Huomenna on Hugon liikutus ja pahoin pelkään, että ajaudumme taas sadetta karkuun maneesiin. Viimeviikon epäonnistuneesta treenistä voitte lukea täältä, ja toivon hartaasti, että ilmat antavat myöten ja päästäisiin maastoon käppäilemään. Maneesi kun on meidän osalta jostain syystä kirottu.

Tämän viikon perjantaina lähdenkin taas Ruotsiin Edeby Ryttargårdin tilalle! Tällä kertaa en mene suinkaan tekemään tavallisia tallitöitä, vaan pääsen osallistumaan tunnetun Johánn Fridgeirssonin viikonloppukurssille! Hän on syntyjään islantilainen valmentaja, joka opettaa pääasiassa aivan tavallisia islanninhevosratsukoita. Hänen metodinsa ovat 100% hevosystävällisiä, joten hän valmentaa ennemminkin ratsastajaa ymmärtämään hevostaan paremmin, selästäkäsin. Odotan kurssia todella innoissani, sillä Johánnista olen kuullut pelkästään hyvää! Toivottavasti tämän jälkeen olen taas astetta parempi ja hevosystävällisempi ratsastaja ;)

Ei päätä eikä häntää

Aika hyvin oli odotettavissa, että viimeviikon onnistuneen maastoreissun jälkeen tulee valtavasti takapakkia. Keskiviikkona oli jälleen Hugon liikutuksen vuoro ja sateisen ilman sekä kentän huonon kunnon takia jouduimme maneesiin työskentelemään. Tiesin jo heti halliin kävellessäni, että hevonen on huono ratsastaa ja kaikki menee penkin alle. Tiedän, asenteeni oli väärä mutta tämä on jo niin moneen kertaan todistettu, että huono ratsastettavuus maneesissa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Tämäkin ratsastus toisti samaa kaavaa.

Alkuverkka meni itseasiassa ihan hyvin ja rennosti. Tein ympyrätehtävää niin, että keskiympyrältä käänsin sivujen avoimilla osilla ulos pienemmät voltit, jolloin kääntämistä ja asetuksen vaihtoa tuli runsaasti. Hugo toimikin alkuun ihan hyvin, mutta heti kun aloin ravissa vaatimaan pienempiä voltteja säilyttäen silti tahdin ja rentouden, ryhtyi poni hankalaksi. Asiaa ei helpottanut sen jo pitkään jatkunut vinous oikeaan kierrokseen, mikä vielä korostui tässä tehtävässä. Pikkuhiljaa molemmat, niin kuski kuin ratsukin, alkoivat ärsyyntyä eikä pian mistään tullut mitään. Otin tähän väliin lyhyen hengähdystauon, vaikkei sillä mitään vaikutusta hevoseen ollutkaan. Käyntitauon jälkeen se juoksi kahta kauheammin eikä ollut millään tasolla yhteistyöhaluinen. Yritin ratsastaa supervarovaisesti, hieman enemmän vaatien kuin myös todella tiukasti ja tarkasti, mutta hevonen ei tuntunut missään vaiheessa yhtään sen paremmalta, ihan sama mitä selässä tein.

Päätimpä siis nostaa laukan ja antaa hevosen purkaa turhaa pöllöilyenergiaa. Laukkasin ympyröillä, suorilla, vaihtelin ravin kautta laukkoja vaikka kuinka paljon ja annoin hevosen välillä edetä ihan omaan vauhtiin, mutta ei mitään eroa. Ravissa se oli ihan yhtä vastusteleva sekä jännittynyt, vaikka olin antanut sille vaikka kuinka monta mahdollisuutta toimia kivasti ja rennosti. Tässä vaiheessa huomasin ratsastaneeni jo tunnin verran, vaikka tarkoituksena oli vetää lyhyt ja mukava hyvänmielen treeni. Maneesista jouduin siis taas poistumaan yli tunnin tappelun jälkeen huonolla fiiliksellä ja pää täynnä kysymysmerkkejä. En vain yksinkertaisesti ymmärrä, mikä maneesista tekee meille niin huonon treenipaikan. Valmennuksissakaan nämä virheet eivät ikinä tule esille...

Tulipas epämääräisen sekava valittelupostaus. En oikein tiennyt, mitä voisin tästä ratsastuskerrasta kertoa, sillä siinä ei ollut oikeastaan mitään päätä eikä häntää. Mitään positiivistakaan en tuntunut löytävän. Paitsi tietty nämä pari kuvaa usvaisessa syysmaisemassa. Niissä Hugo näyttää sentään hieman vähemmän ärsyttävämmältä kuin maneesissa. Itsekin sain jostain kaivettua tuon pienen hymynpoikasen huulilleni.

Tölttikone

Hugon ratsasteluista olikin kerääntynyt ennen sunnuntaita mukavasti taukoa omien koulutöitteni sekä hevosen rokotuksen takia. Viikonlopuksi olin kuitenkin sopinut ratsastuskerran ja päätettiin suunnata pitkästä aikaa yksin maastoon. Kuten hieman arvelin, toimi poni aivan mielettömän nätisti ja fiksusti kun muita hevosia ei ollut menoamme häiritsemässä. Muutenkin kevyemmän viikon jälkeen lähdin myös maastoon rennolla fiiliksellä ja kävelimme loppujen lopuksi aika paljon. Ratsastin saman tutun lenkin kuin aikaisemmin ja matkaa kertyi reilut 6km. Olimme kävelystä huolimatta oikein ennätysnopeita ja koko reissuun kului vajaa 50 minuuttia! Tallinpihassa oli ennen ratsaille nousua hieman säätämistä, minkä johdosta tuo matka-/aikamittari näyttää vähän isompia lukuja.

Kun Hugo kerrankin tuntui hyvältä ja luotettavalta, päätettiin mielenvirkistykseksi ottaa hieman reippaampaa tölttiä pitkällä suoralla. Ja voi että miten se pinkoi menemään! Itselläni oikein vesi valui silmistä tuossa menossa enkä voinut tehdä muuta kuin hymyillä. Meillä oli niin hauskaa! Huginn ei olisi millään malttanut hidastaa kun juuri oltiin päästy vauhtiin, mutta ponin mieleksi otettiin vielä reipasta ravia kun käännyttiin toiselle polulle. Videolta kuuluukin hauskasti kavioiden kopse töltissä ja muihin ravi/tölttipätkiin verrattuna näkee selvästi, kuinka kovaa todella menimme. Eikä missään vaiheessa ollut tunnetta, etteikö hevonen olisi hallinnassa! Pitääkin joku kerta saada joku kaveri lahjottua mukaan, jotta saadaan todisteita tuosta töltistä ihan ulkopuolisen kuvakulmasta ;)

P.S!
Ensi viikolla onkin luvassa jotain uutta tuttua ja jännittävää jossain muualla kuin Suomessa! Kuva alhaalla olkoot tällä kertaa vihjeenä, osaako kukaan arvata? ;)

Haaste: Liebster awards

Sain Siniltä vähän aikaa sitten tällaisen kivan haasteen, joka onkin pyörinyt blogimaailmassa jo muutaman vuoden ajan. Itselläni ei ole koskaan ollut tapana näihin haasteisiin vastata, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja toteuttaa tämän! Kiitos siis Sinille  :)

Ohjeet:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Hati alkuun pitää sanoa, että olen tunnetusti hyvin laiska ihminen, enkä jaksa siis erikseen nimetä uusia bloggaajia tarttumaan haasteeseen. Te lukijat voitte tietenkin halutessanne vastata näihin samoihin kysymyksiin, eli voitte toteuttaa haasteen ihan vapaasti! Jos päätätte vastata samoihin kysymyksiin, linkatkaa toki postauksenne minulle niin käyn lukaisemassa :)

1. Mistä hevosharrastus lähti käyntiin? Olitko alussa innokas, vai lähtikö se pikkuhiljaa käyntiin?

Hevosharrastus lähti kunnolla liikkeelle tutustuessani silloiseen ja nykyiseen parhaaseen kaveriini. Hän harrasti ratsastusta Metsäkylän ratsastuskoululla, jossa kävin tämän mukana muutaman kuukauden katsomassa tunteja ja ihailemassa hevosia. Oltiin tuolloin aika nuoria, suunnilleen 10-11-vuotiaita. Tästä suunnilleen vuoden päästä kummitätini otti minut mukaan ensimmäiselle ratsastusvaellukselle islanninhevostilalle Ruotsiin, jossa se heppakärpänen pääsi puremaan ihan kunnolla. Suomeen tullessani ei tarvinnut enää kauaa kinuta vanhemmilta kokeilukertaa ratsastuskouluun, ja niin aloitin vuonna 2009 keväällä torstain alkeiskurssilla heppailun. Ihan pienenä tyttönä tuli kuitenkin vähän väliä pyydettyä lupaa ratsastustunteihin, muttei sitä otettu silloin kovinkaan vakavasti. Koko hevosharrastukseni ajan olen kyllä aina ollut todella innostunut ja kiinnostunut lajista.

2. Arvoi motivaatiosi asteikolla 1-10. Miten pidät motivaatiota yllä?

Motivaationi itse hevosurheiluun tällä hetkellä taitaa olla siinä yhdeksikön nurkilla. Tämä tarkoittaa sitä, etten pystyisi jatkamaan normaalia arkeani ilman hevosia ja niitä tulee päivässä mietittyä hyvin useasti. Motivaatio treenaamiseen on taas kutosen tasoa. Tällä hetkellä mulla ei ole kunnollista hevosta käytössäni, jonka kanssa saisin toteuttaa rakasta lajiani sillä tasolla, millä itse haluaisin. Koen itseni hyvin voimakkaasti puskatason ratsastajaksi, jolla on tavoitteet joko kouluradoilla tai askellajikilpailuissa. Valitettavasti tällä hetkellä kumpikaan vuokrahevosistani ei toteuta näitä haaveitani, joten olen tyytynyt "vain" ratsastelemaan kentällä tai maastossa omaksi ilokseni. Tällä hetkellä jopa näistäkin ratsasteluista pitää alkaa pikkuhiljaa luopumaan, sillä tulevan puolen vuoden aikana opiskeluni koulssa tulevat viemään niin paljon aikaa, ettei hevosille riitä siitä paljoakaan.

Motivaatiota ratsastukseen pidän yllä esimerkiksi tekemällä pitkän ja rentouttavan käyntimaaston, hyppäämällä silloin tällöin esteitä tai kesällä vain viettämällä aikaa hevostalleilla niitä näitä puuhaillen. Entisen vuokrahevoseni Alexin aikoihin käytiin myös Artukaisten pelloilla tuulettamassa aivoja, mistä me molemmat nautimme kovasti.

3. Mitä lajia/lajeja harrastat hevosten kanssa? Miten huomaat sen olevan oikea laji sinulle? Onko hevosharrastus "ykkösharrastus"

Hevosten kanssa on tullut kokeiltua niin esteratsastusta, kouluratsastusta, maastoratsastusta, kenttäratsastusta, vikellystä kuin islanninhevosratsastustakin, joista tällä hetkellä islanninhevoset ovat lähimpänä sydäntä. Tämä vain tuntuu niin oikealta kuin vain voi ja islanninhevosten kanssa tuntuu luistavan vain niin paljon paremmin mitä "normaaleiden" hevosten kanssa. Askellajiratsastuksessa voin todeta olevani ihan hyvä enkä ole yhtä hyvä esimerkiksi esteratsastuksessa. Issikan selässä on aina varma ja turvallinen olo, kunhan tietää mitä on tekemässä eikä lähde pelleilämään vieraan hevosen kanssa (alempana enemmän).

Kaikista (kolmesta) harrastuksestani hevosharrastus on se ykkönen. Hevosten ohella harrastan taitoluistelua sekä zumbaa, joista luistelua on kestänyt pisimpään, 13-14 vuotta.

4. Onko sinulla/onko sinulla ollut tärkeimpää hevosta? Jos on, kerro miten tarinanne alkoi.

Ruotsissa Edeby Ryttargårdin issikkatilalla aloitin kesätyöt vuonna 2012 ollessani 14-vuotias. Sain silloin liikutettavakseni erään toisen hevosen ohella vuoden nuoremman islanninhevosruunan Kiljanin, joka oli tilanpitäjän pojan hevonen. Kiljan ei ollut ollenkaan asiakaskäytössä ja sitä oli ratsastettu menneen vuoden aikana rapiat kymmenen kertaa. Tilanpitäjä varoitti alkuun hevosen olevan todella reaktiivinen ja herkkä, joten sitä piti ratsastaa kevyesti ja ehdottoman siististi. Kauhunsekaisin tuntein kiipesin siis hevosen selkään suljetussa maneesissa kädet vapisten. Ja mitä teki Kiljan? Tyyppihän seisoi hiljaa paikallaan eikä meinannut niin millään jaksaa liikkua eteenpäin!

Tästä alkoi kahden viikon tehokuuri niin ratsastajalle kuin hevosellekin, sillä sen kuntoa piti lähteä kehittämään ihan nollatasosta lähtien. Vuoden verran pelkästään laumassa liikkuva hevonen oli ehtinyt tiputtaa kaikki ratsulihaksensa ja se oli muutenkin ratsastuksellisesti ihan alkeistasolla. Ensimmäisen viikon ajan harjoiteltiin siis ihan ravin ratsastusta sekä ympyröiden tekemistä, sillä Kiljan ei yksinkertaisesti jaksanut ravata yhtä pitkää sivua enemmän eikä "osannut" tehdä isoja ympyröitä. Puolentoista viikon aikana tuli menetettyä hermot niin moneen kertaan, ettei ole tosikaan. Mutta joka päivä me edettiin pienillä askelilla täysin hevosen ehdoilla menien ja joka kerta kiipesin selkään yhtä päättäväisesti ja samalla innolla. 

Viimeisenä työpäivänä ratsastin Kiljanin viimeisenä ennen lähtöäni, jolloin meinasin purskahtaa itkuun huomatessani sen kehityksen. Ruuna jaksoi ravata parikin kierrosta pysähtymättä ja pystyin ratsastamaan jopa eri kokoisia ympyröitä ilman paikallaan pomppimista ja niskojen nakkelua. Nämä olivat meille valtavan isoja edistysaskelia, joista olin hyvin tietoinen. Olin niin suunnattoman ylpeä tuosta mussukasta, sekä salaa myös itsestäni, kun olin itse omin neuvojeni saanut kuorittua hevosesta sen todellisen minänsä esiin. Oikein teki pahaa sanoa hevoselle heipat niin mahtavien viikkojen jälkeen, mutta tästä sain vain lisää itsevarmuutta kehittyä islanninhevosratsastajana ja palata takaisin Ruotsiin.

Nyt neljän vuoden aikana tuo hevonen on vain tullut tärkeämmäksi itselleni ja se on mennyt myös ratsastuksellisesti eteenpäin. Tunnen sen yhtä hyvin kuin omat taskuni, sillä se tekee asiat täsmälleen samalla tavalla kuin ne sille alkuaikoina opetin. Osaan ratsastaa sitä paremmin kuin yhtäkään muuta hevosta ja se myös vastaa juuri oikealla tavalla apuihini. Tulevaisuudessa onkin suunnitelmissa ostaa tuo karvakorva itselleni ihan omaksi hevoseksi, oli se silloin minkä ikäinen tahansa, kunhan sillä vain on neljä jalkaa edelleen tallella. Myöhempänä olen ratsastanut Edebyn lähes jokaista hevosta ihan nuorimmista lähtien, mutta yhdenkään kanssa ei ole syntynyt samanlaista tunnesidettä kuin Kiljaniin. Tämä eläin on se kuuluisa elämäni hevonen <3

5. Kuinka paljon sinulla jää vapaa-aikaa koulun/työn ohella ja kuinka paljon siitä käytät tallilla?

Lukioaika koeviikkojen ulkopuolella on ollut yllättävän rentoa, joten olen voinut käyttää ratsastuspäivinä hyvinkin 4-5 tuntia tallilla. Artukaisissa vielä käydessäni yhteen tallikäyntiin meni vajaa kolme tuntia, nyt vuokrahevosten kanssa yritän pyrkiä samaan tuntimäärään. Hugoa ja Lauria ratsastan siis viikosta riippuen 1-2 kertaa, joskus jopa kolmekin. Nyt abivuonna pääsen viimeistään yhdeltä koulusta, joten vapaa-aikaa on kyllä runsaasti. Tosin päivittäin pyrin pyhittämään sen pari tuntia läksyille ja opiskelulle, muuten otan suhtkoht rennosti. Viime viikolla mulla kuitenkin alkoi lääketieteen valmennuskurssi, joka huipentuu 18.5.2016 eläinlääketieteen pääsykokeeseen. Kyllä, tämä tyttö tahtoo eläinlääkäriksi! Pääsykoetta varten opiskelumääräni kasvavat eksponentaalisesti, mikä tarkoittaa rennon vapaa-ajan kuihtumista lähes minimiin. Otan pääsykokeet hyvin tosissani ja olen valmis uhraamaan puoleksi vuodeksi lähes koko elämäni, jotta vain saavutan tavoitteeni. Tämä tarkoittaa ratsastusmäärien vähenemistä roimasti sekä blogin hiljenemisen. Ehkä ehdin kirjoittamaan pari kertaa kuukaudessa, ehkä en ollenkaan.

Menipäs ohi aiheesta, mutta tuli sekin sanottua! Lyhyesti sanottuna elän nyt sellaisessa elämänvaiheessa, jossa tallille ja hevosille ei jää juurikaan aikaa, mutta toivon tulevaisuuden palkitsevan ahertamisen. En halua kokea yhtään ylimääräistä stressiä blogista tai harrastuksistani, joten ne saavat väistyä tieltä.

6. Oletko koskaan ollut kisoissa tai leirillä? Kerro jomman kumman ensimmäisestä kerrasta.

Leireillä olen ollut kahdesti, vuonna 2010 Metsäkylän ratsastuskeskuksen yleisleirillä sekä 2011 Konnevedellä Pykälämäen hevostilan esteleirillä.

Ratsastuskisoissa olen ollut nopeasti laskettuna noin kymmenisen kertaa, niin koulu-, este- kuin tehtäväkilpailuissa. Ihan ensimmäiset kilpailuni ratsastin 2009 Metsäkylässä Vili-ponilla osallistuessani Halloween-ratsastuskilpailuun. Olin tässä vaiheessa ratsastanut reilun puolen vuoden verran, joten aika untuvikkona lähdin mukaan. Kilpailut olivat kuitenkin hyvin leikkimieliset, joihin piti pukeutua teeman mukaisesti ja suorittaa pieni tehtävärata. Kävikin niin hassusti, että lopulta päädyin kolmannelle sijalle monesta monesta lähtijästä! En tiedä ollenkaan miten arvostelu ja pisteytys meni, mutta tämä pikkutyttö oli silloin kovin tyytyväinen itseensä! 

Puoli vuotta ratsastusta harrastaneena ensimmäisissä kisoissa. Miksei istuntani nykyisin ole noin hyvä? :D

7. Missä tilanteessa olet pelännyt eniten hevosten kanssa? Miten tilanne selvisi?

Harvoin olen todella pelännyt joko hevosen selässä tai maassa, sillä osaan käyttää hyvin maalaisjärkeäni ja vältellä pahoja tilanteita. Pari kurjaa muistoa on kuitenkin kesätöistäni, jotka olivat monen tekijän tulosta.

Ensimmäinen tapahtui ollessani ensimmäistä kesää Edebyssä töissä leiriavustajana. Oli leirin kolmas tai neljäs päivä, jolloin tehtiin päiväretki läheiselle kodalle hevosineen päivineen. Ratsastettiin kodalle kahdessa ryhmässä, minä viimeisessä ryhmässä vetämässä joukkoa. Ratsunani toimi tuo hurja Kiljan, johon olin ehtinyt tutustua vasta 4-5 päivän ajan. Matka kodalle ja siellä oleskelu sujui hyvin ja mutkattomasti ja vietimme leiriporukan kanssa hyvää aikaa hevosten samalla syöden laitumella. Keskikesällä on tunnetusti hyvin kuuma, jolloin isot hevospaarmat kerääntyvät laumoittain hevosen läheisyyteen. Nämä purevat oikein paloja irti, jos onnistuvat iskemään kiinni. Hevoset ovat siis oppineet pelkäämään näitä helikoptereilta kuulostavia paarmoja, minkä sain oppia hyvin kantapään kautta.

Tuli aika valmistella hevoset paluumatkaan varustamalla ne ns. harjauspuomeilla valmiiksi. Mukana oli arviolta 15 hevosta ja vain kaksi puomia käytössä, joten hevosten välillä oli ahdasta kulkea. Minun ja parhaan kaverini Sallan tehtävänä oli auttaa leiriläisiä varustamaan hevosensa kuntoon, mutta tässä vaiheessa olin itse täysin hyödytön. Oma ratsuni Kiljan sekosi aivan täysin ja totaalisesti hevospaarmoista, jolloin se alkoi hyppiä ja potkia ympäriinsä ollen edelleen kiinni puomissa. Se onnistui muun muassa irroittamaan kypäräni päästä, jolloin se lensi komealla kaarella kauas pusikkoon. Tässä vaiheessa aloin itsekin hermostumaan, sillä tiesin hevosen saavan pian paniikkikohtauksen, jolloin se olisi voinut loukkaantua todella pahasti. Heitin siis salamannopeana satulan selkään ja jotenkin onnistuin saamaan jopa suitset päähän, jonka jälkeen talutin villiorini pois muiden hevosten läheisyydestä ja jätin Sallan yksin leiriläisten kanssa.

Kun olin päässyt muista hieman kauemmaksi, veti Kiljan tästä herneen nenään ja alkoi hyppiä kunnolla pystyyn roikkuessani toisessa ohjassa kiinni. Se ei antanut tilaisuutta nousta selkään ja ratsastaa pois, joten pienillä voimillani yritin hillitä hevosen maastakäsin. Tässä vaiheessa oli tilanpitäjän pakko tulla avukseni komentaa hevosta, jolloin pääsinkin kiipeämään selkään ja lähdin ratsastamaan kotiinpäin pois häiritsemästä muita. Hevosen jo hieman rauhoituttua ehtisinkin jo huokaista helpotuksesta, kunnes se salaman nopeasti kääntyi takaisin ja laukkasi takaisin kodalle muiden luo. Minun oli pakko tyytyä kohtalooni ja ratsastella ympyröitä pellolla odotellessani muita, sillä en yksinkertaisesti saanut hevosta enää lähtemään. Onneksi kotimatka sentään sujui suht hyvin, mitä nyt Kiljan hyppi ja pomppi matkalla, jolloin yksi kenkäkin irtosi tässä rytäkässä. En ole sen jälkeen ratsastanut kodalle, vaikka nykyisin pystyn luottamaan Kiljaniin maastossa lähes sataprosenttisesti. Pieni pelko kuitenkin jäi, enkä vieläkään lähde mielelläni maastoon päivän kuumimpaan aikaan varsinkaan tämän hevosen kanssa.

Toinen sattuma tapahtui viime vuonna myöskin Edebyn tilalla, jolloin olin lähteny toisen entisen liikutushevoseni Bessin kanssa maastoon Salla mukanani. Bessi on entinen kilpahevonen, joka kuumuu herkästi ja osaa passata kovaa. Ratsastimme tutun lenkin läpi ja kaikki oli sujunut paremmin kuin hyvin. Loppumatkasta ajattelimme ottaa vielä pienen pätkän tölttiä, sillä olimme vain kävelleet todella paljon. Töltissä Bessi liikkui vähän turhankin reippaasti eteen, mutten ottanut asiaa vakavasti ja nouroin sen innokkuudelle. Hetken päästä se siirtyi hitaalle laukalle, mutta naurahdin taas vain asialle ja tein pieniä pidätteitä. Hevonen ehti kuitenkin innostua laukasta nopeammin kuin minä ja hyppäsi passiin, jolloin vauhti kasvoi todella nopeasti liian kovaksi. Tässä vaiheessa ei itseäni enää hymyilyttänyt, sillä en saanut enää kontaktia koko hevoseen. Pian huomasin sen lähtevän täysin hallinnastani ja Bessi liitopassasi hurjaa vauhtia kohti lähestyvää autotietä. Itselleni iski paniikki ja yritin kaikilla voimillani saada hevosen pysähtymään tai edes hieman hidastamaan mutta tuloksetta. Väänsin jo itkua kun näin tien lähestyvän ja adrenaliinihuuruissa lähestulkoon revin hevosen jotenkuten räpellystölttiin. Olimme ehtineet juosta lähes kilometrin matkan ennen hidastusta, mikä tuntui aivan liian pitkältä matkalta ja ajalta. Sallan vihdoin ratsastaessa vierelle itkin hysteerisesti, sillä vain hetken kuluttua hevonen olisi saattanut kiikuttaa meidät auton konepellille. 

Tallissa hoidin hevosen korvista häntään kunnolla, jolloin huomasin sen suupielien vuotavan verta. Niin kovaa olin pehmeällä suoralla kuolaimella joutunut vetää ja sahamaan, jotta vältyimme pahalta loukkaantumiselta. Tämän jälkeen olen kyllä Bessillä edelleen maastoillut ja pidän sitä yhtä kultaisena kuin ennenkin, mutta nyt ollaan pidättäydytty pelkästään käynnissä ja rennossa puuhastelussa. Sen suurempia traumoja en ryöstävästä hevosesta saanut, sillä vika oli kokonaan minun ja hevonen suht tuntematon. Tästä syystä olen edelleen aika arka maastossa enkä mielellään mene tölttiä kovempaa askellajia, sillä en voi Hugoonkaan luottaa täysin. Virheistä kuitenkin oppii, ja onneksi molemmat tapaukset päätyivät hyvin. Toimikoot ne varoituksen sanana.

8. Onko sinulla ollut taukoa ratsastuksesta, jos on kuinka kauan ja miksi? Miksi jatkoit harrastusta?

Jos kesälomia ei lasketa, niin taukoja ei ole kertynyt! Aina jollain tavalla olen hevosia harrastanut, ja vaikken nyt käy ollenkaan ratsastuskoulussa, ratsastan kahta mukavaa vuokraruunaa.

9. Mikä on hevosiin liittyvä suurin haave/unelma?

Ei varmaankaan liene yllätys, että suurin haaveeni on omistaa oma hevonen. Tämä asia ei ainakaan pariin vuoteen ole vielä ajankohtainen, varsinkaan jos jään Suomeen opiskelemaan. Kiljanin omistaja lupaili hevosensa minulle, mikäli pääsen Uppsalan eläinlääketieteelliseen opiskelemaan. Sille on sopivasti tallipaikkakin ja kaikki valmiina! Ei muuta vaatimusta kuin sisälle yliopistoon pääseminen, mikä ei tapahdukkaan ihan niin helposti...

10. Miksi/miten aloitit bloggamisen?

Bloggaamisen taisin aloittaa maaliskuussa vuonna 2011, jolloin olin ratsastusta harrastanut kaksi vuotta. Olin tuolloin 13-vuotias ratsastuskouluoppilas, joka perusti blogin siksi "koska kaikki muutkin" eli kuljin valtavirran mukana. Tarkoituksena oli aluksi kirjoittaa lähinnä kavereille tunneistani sekä kaikesta muusta hevosiin liittyvistä asioista ja pitää lukijakunta pienenä. Kohderyhmä taitaa edelleen olla aikalailla sama, eikä blogini koskaan ole ollut erityisen näkyvillä tai suuressa huudossa. En ole ikinä mainostanut blogiani missään, minkä takia tämä onkin pysynyt suht pienenä ja huomaamattomana blogina.

11. Kuvittele elämä ilman hevosia, millaista se olisi? Mihin siihen kuluvat rahat menisivät ja mitä tekisit siihen menevällä ajalla? Olisitko yhtä onnellinen?

Tämä on vaikea kysymys, sillä en vain yksinkertaisesti osaa kuvitella! :D Nuoruuteni ilman hevosia oli niin erilaista kuin elämäni nyt, joten siihenkään ei voi verrata. Kävisin varmasti enemmän salilla, viettäisin aikaa kierrellessä kauppoja sekä kavereiden kanssa baareissa ja muutenkin voisin kuvitella itseni enemmän "pahoille teille" ilman hevosia. Rahat todennäköisesti menisivät enemmän ostoksiin sekä muuhun turhaan kuten alkoholiin tai roskaruokaan, muttei siitäkään ole varmuutta. Olen saanut ratsastuksen avulla niin paljon kavereita ja ihmisiä, jotka ovat osana jokapäiväistä elämääni, etten osaa kuvitella elämääni ilman heitä. Olen saanut huikeita mahdollisuuksia oppia ja kasvaa ihmisenä näiltä hevosalan tutuilta, että olen lopun elämääni kiitollinen niistä heille. Luultavasti en olisi koskaan tullut ajatelleeksi edes eläinlääkärin ammattia.

Iltahömppää

Perjantaina Lauri sai pitää rennomman päivän viimekertaisen mukaan. Ennen ratsastusta mulla ei ollut minkäänlaista visiota mielessä ratsastusta varten, eikä sitä visiota tullut missään vaiheessa edes hevosen selässä. Olin tallilla kuitenkin hyvissä ajoin ja vielä suht valoisaan aikaan, mutta pimeän tullessa hyvin nopeasti myös fiilikset laskivat. Laitumelta talliin taluettaessa tuo riiviö ehtisikin jo karata puolessa välin matkaa kuullessaan omistajan saapuvan autollaan tallille. Sentään jonkun nopean ajatuksen ehtisin päähäni saada ja päästin narusta tarpeeksi ajoissa irti, muuten olisi ollut kaunis mutakuorikate pinkillä hupparillani. Tästä suivaantuneena yritin kiskoa seuraavaksi toista kaverihevosta mukaani, mutta se nyt ei ainakaan lähtenyt. Jäin sitten yksin kiroamaan kun omistaja naureskellen otti pojat mukaansa talliin.

Lauri oli tästä väliepisodista selvästi innoissaan ja pilke silmäkulmassa hääräsi kovasti karsinassaan yrittäessäni siitä jokain likaa hinkata irti. "Toivoton tapaus" tuumasin ja poistin vain suurimmat mutakikkareet mahasta sekä jaloista suojien alta. Tuokin eläin on niin nopeasti kasvattanut valtavat jalkakarvat, ettei meinaa koko jalkaa sieltä enää löytää. Hyvä kun suojatkaan menevät enää kiinni. Muiden varusteiden lisäksi ruuna sai ylleen puhtaan ja tyylikkään sinisen viltin, sillä ulkona oli hieman kosteaa ja viileää. Nyt ulkonakin oli jo kunnolla pimeää, eikä yksi vaivainen himmeä lamppu keskellä kenttää tilannetta helpottanut juuri ollenkaan. Sokkona haahuilimme siis elämän tarkoitusta etsien.

Kuten todettu, ideat iltaratsastukseen olivat täysin lopussa. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että Sanni oli tullut Ypillä ilman satulaa humputtelemaan yhtä päättömästi kuin minäkin ja Emmakin heitti kuivaa läppää penkillä. Lähtökohdat vakavaan treenaamiseen olivat siis aivan huikeat! Olimme kaikki ilmeisen väsyneitä, sillä emme meinanneet päästä ratsastuksessa edes alkuun, kun aloimme pelleillä raukkojen hevostemme kustannuksella. Kaikkea nuokin joutuvat kestämään teinityttöjen ratsuina. Sentään jonkin verran saimme aikaan jotain ravin tyylistä askellajia sekä muutamat pysähdykset. Kaarteissa yritin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tein muutamat väistönpoikaset.

Loppuratsastuksesta Lauri alkoi tahdittamaan. Alitajuntani oli huomannut selästäkäsin pientä epätasaisuutta ravissa, mutta tajusin sen kunnolla itse vasta siinä vaiheessa, kun Emma siitä mainitsi. Äkkiä hevonen käyntiin ja liikkeen puhtautta analysoimaan. Käynnissä minkäännäköistä tahdittamista ei ollut havaittavissa, mutta ravissa tämä ilmeni takapään epäpuhtautena. Emme olleet varmoja siitä, kumpaa jalkaa Lauri tahdittaa, joten käytiin hakemassa omistaja paikalle. Hänen mukaansa liike ei ollut huolestuttavan näköistä ja olisin ihan rauhassa saanut ratsastaa treenini loppuun, mutta olin valmistellut hevosen jo hyvin loppuravien kautta ratsastuksen lopettamiseen, joten kävelin hetken aikaa ja vein ruunan talliin. 

Lauri ei millään tavalla reagoinut jalan puristamiseen tai muihinkaan toimiin, joten voi olla että vika löytyy jostain lihaksesta. Epäilin hieman sen venäyttäneen jonkun lihaksistaan kun niin hurjasti laitumellakin riehui, mutta omistajan mukaan tuo on vain yksin vanhuuden vaivoista. Hoidin hevosen vielä kunnolla pois ja jätin sen syömään iltaheiniään. Kävi kyllä hyvä tuuri kun ratsastelin vain kevyesti, enkä vetänyt mitään hurjaa laukkarääkkiä. Nyt Lauri onkin ilmeisesti jo ihan kunnossa, ja tuo tahdittaminen oli vain hetkellinen vaiva. Silti otan ensi perjantaina rauhallisesti hevosta tunnustellen.

Tänään keskiviikkona en mennytkään liikuttamaan Hugoa, sillä sain koulussa influenssarokotteen ja tämä päivä piti levätä. Ensi viikolla vuokrapäiväni siirtyi sunnuntaille oman toiveeni mukaan, ja Sannista sekä Emmasta riippuen mennään joko maastoilemaan tai väännetään koulua. Hieman kyllä houkuttelisi tuo maasto, saa nähdä mitä keksitään! Sitä ennen on kuitenkin vielä Laurin liikutuksen vuoro, joten onko teillä jotain ehdotuksia, mitä tekisimme Laurin kanssa? Palaillaan loppuviikosta!